»Mitä?»
»Hölpötät», täydensi Julian. »Sinun pitää ajatella, ennenkuin puhut.»
Mariella nauroi.
»Hyvää yötä!» toivotti hän. »Minä lähden nukkumaan. Tullessanne yläkertaan muistakaakin kävellä hiljaa lapsenkamarin ohitse. Muistakaa, ettei se nyt ole teidän huoneenne, vaan Peterin. Nannie kyllä peittoaa teidät lämpimäksi, jos herätätte hänet uudelleen, Martin.»
Hänen savukkeenpätkänsä osui veteen muutamien sentimetrien päässä
Judithista. Hänen vaalea hahmonsa himmeni ja oli poissa.
»Millainen yö!» ihasteli Julian. »Kuu on perin teatterimainen maalaaja.»
Pari lähti kävelemään edelleen — eikä se tapahtunutkaan liian aikaisin, sillä vesi tuntui jääkylmältä Judithin kohmettuneesta ruumiista, hänen pajunjuurien ympärille kiertyneet sormensa olivat jäykät, ja hampaat kalisivat hänen suussansa.
Hän kuuli Martinin puhuvan:
»Kun olin Pariisissa Roddyn kanssa —»
Ja pitkän äänettömyyden jälkeen kuului sitten Julianin ääni äkkiä entistä kovempana: »Entä jos kiusaa itseään… päivästä päivään… itselleni: Hyvä Luoja! Sinä hirveä kiusankappale…»