»Hm — no niin, varmasti Mariella väittää samoin. Olenhan kuullutkin hänen niin vakuuttavan. Hän on hyvin täsmällinen, äiti-poloinen, kaikkiin pieniin myötätunnonosoituksiinsa nähden.» Julian vilkaisi kelloon. »Minun on aika viedä hänet yläkertaan. Odota minua!»
Takaisin tultuaan hän naurahti taaskin.
»Näytät vieläkin tyrmistyneeltä. Minä en ole kiltti mies, vai olenko?»
»En ajattele sinua.»
Oltuaan hetkisen vaiti Julian virkkoi:
»Niinpä niin, Judy. Olet oikeassa. Pidän hänestä. Mutta pitääkö minun olla ajattelematta, koska tunnen?»
»Mitä ajattelematta?»
»Sitä, ettei hänen olisi pitänyt syntyäkään.»
»Oh!» Judith punastui kauhistuneena.
Julian sinkautti hänelle: