— Oa-Jao!
— Se voisi osua rintaan.
— Oa-Jao. Ei ennen kuin hän on nähnyt kätensä rinnoillani.
Mikä näky! Tuo kumpuileva povi oli tosiaankin sen arvoinen. Mutta jos siron vartalon jännittynyt syöksyasento oli lumoava, teki sen yllä liekehtivä silmäpari sitäkin jäähdyttävämmän vaikutuksen. Se oli naarasleijonan katse, silattu epämääräisen pyyteen kiilteellä.
Silloin sen tunsin ikenissäni. Tuon oudon himon. Syhyttävänä sylkenä se herahti kielelleni. Ei, naisen kasvoihin en katsonut; silmäni paloi uhkuvan rinnan kaokilla voideltuun helmeen.
— Oa-Jao! Oa-Jao! sähähti hätäinen ääni, ja keijuvat lapset hävisivät näköpiiristäni.
Nilkkaani leikkasi, mutta juuri kun Oa-Jaon tutiseva tanko hapuili nenäni tasalla, oli kahle lauennut.
— Oa-Jaa-o —! ulvahti korvassani. Se tuli polttavana henkäisynä. Ja hirvittävän metelin hivellessä pinnallista tajuntaani tunsin kaatuvani pehmeä taakka sylissäni.
Ikeneni syöpyivät kaokilta tuoksuvaan lihaan, värisevään, läähättävään.
Ja minä purin —