Hän makasi siinä, hengetönnä, veretönnä. Puna väritti vasemman rinnan juurta. Kantajain välitse vielä kerran vilahti kauniin Hao-Kean kasvot. Ja sitten Oa-Jao, kipinöivä polttotanko, toinen, kolmas — koko kehä —
Käskevännäköinen mies viittasi äänetönnä, ja kymmenen kättä kohotti ruumiini maasta. Se oli kankea; kylmä, kuin minulle vieras möhkäle.
— Oa-Jao! sanoi ääni neljännen seinän läväistyämme. — Sen tulee kestää kolme hetkeä, vähintään. Se oli kauniin Hao-Kean toivomus.
— Mutta jos hän kuolee ennen? — Se oli Oa-Jaon ääni
— Ei kuole. Muutoin jatkaa Oa-Jao hänen kamppailuaan.
— Mutta vuoto voi —
— Ei voi, katkaisi ääni Oa-Jaon huolestuneen huomautuksen. — Nat-Pao oli raajatonna kolme neljänneshetkeä. Ja täydessä tajussa. Huolellinen huuhtelu —
— Minä koetan. Suuri Kaikkeus auttakoon häntä kestämään.
Minä ymmärsin rukouksen ja värisin. Ruumiissani liikkui vain kieli. Ja sekin teki tällä hetkellä tenän.