See-Sea on pelastanut minut
Ruumiini vierähti eräänlaiseen laatikkoon. Seuralaiseni jäivät sen seinien ulkopuolelle. Pieni sysäys alta päin, töytäys puutuvaan kapaloruumiiseeni — ja sitten revähti ylläni katto, josta tuhannen tulisuihkua tulvahti vastaani.
Kuolema ja kirous! Se oli yksi ainoa, huikaiseva, kirvelevä, hirvittävä rovio. Se paistoi silmäluomienikin lävitse hehkuvana punametallilevynä —
Suuri armias Kaikkeus! Se oli murhaava hirviö, ahnas puolipäivän aurinko.
Kolme hetkeä! nauroin sisimmässäni. — Kolme hetkeä — tätä! Minä tukehdun!
Se tuli jostakin. Valahti kasvoilleni vilpoisena vetenä, huuhteli rintaani, vatsaani —. Höyrynä se sumensi auringon terän. — Ah, miksei se jaloilleni! — miksei se käsilleni! — Suuri armias Kaikkeus, jalkani! — jalkani — jalkani — —
— Tai-Mason! — See-Sea! — Rai-Sun! — ja sinä, Tai-Joon! — tämähän on nyt sitä, mitä aavistin. — Nauroinko! — Nauroin. — Miksen? Olihan tämä naurua. Kun ruumiini sätkätti, kieleni löpisi, huuleni —
Aa-aah! Tuo suloinen huijaus! — Jaloillani! — jaloillani!… Oliko minulla jalkoja —? Oliko minulla —?
Hlmp! — Kaikkeus! — Nielin suihkusta tukehtuakseni. Se valui virtana yli ruumiini, kirveli käsissäni, jaloissani —
Höyrykö oli niellyt auringon —?