Hän luhisti hartiansa kuin ivaten. Ja See-Sea poistui vartalo uhkeana kuin jumalattaren.
— Miten kauniisti helmivyö valelee hänen vyötäröään, Tai Mara! — Ah! kautta Avaruuden suurimman nautinnon, tuo nainen saattaa minut perikatoon —
— Totisesti, Tai-Simon. Olisipa hän minun, tietäisin kyllä, miten miehen kunnia on säilytettävä. Ja kautta toimeni lahjomattoman tarkkuuden, Tai-Simon, on hyvä sinulle, että poliisivalvoja on Tai-Mara eikä kukaan muu. Tai-Juang-Ho oli suuren Morris-Jeon suosikki, ja mitä on hän nyt —
— Kun suuri Tai-Mara paljasti hänen petturuutensa. — Ah, Tai-Mara, sinä olet Morris-Jeon vankin tukipylväs, ja sinun terävä silmäsi näkee minun uskollisen sydämeni pohjaan. Tai-Mara, hän on vain nainen, minun lihani tyynnyttäjä, silmäini ruoka lepohetken lohduttomuudessa —
— Tai-Simon!
Se oli ylemmän anteeksiantava äännähdys. Ja Tai-Simonin kädet hykersivät kiitollisuudesta.
Tai-Mara astui luokseni, kosketteli ruumistani tuntijan kädellä ja kopeloi pureman arpea vatsallani.
— Hao-Kea parka, köhisi hän. Sanotaan, että hän kuoli melkein heti.
— Kolme neljännestä pureman jälkeen. Viisi kylkiluuta poikki ja raivosylki juuri sydämen kohdalla. Orja teki työnsä tarmokkaasti.
— Ja omaksi onnekseen. Jos Hao-Kea eläisi, ei orja enää lepäisi tuossa.