— Lapsi!
Siinä oli parkaisua, tuon vanhan miehen äänessä.
Ja silloin See-Sea oikaisihe, mateli kuin luuton liha pitkin vanhuksen luisevaa vartaloa. Paisuvat rinnat painuivat Tai-Suanin isälliseen syliin, ja rukoilevat huulet työntyivät hänen kuivahtaneen naamansa tasalle.
— Isä! Sen syleilyn vuoksi, jonka äitini sinulle salassa soi! Sen lapsen tähden, jonka Tai-Mill syliini siitti ja jonka Morris-Jeo syntymältään riisti! Isä!
— Lapsi!
Vanhuksen pää nuukahti See-Sean pehmoiselle olalle, ja laiha käsi tutatti hyllyvällä lantiolla. Sitten Tai-Suan irtautui äkkiä syleilystä, astui eteeni ja silmäsi minua toisen kerran kysyvästi.
— Lao-Koo, sanoi hän pannen kätensä olalleni, — kuka sinä olet?
Morris-Jeolle ja Tai-Maralle olisin julkeasti vastannut: "Lao-Koo, Pao-Laon sikiö"; Tai-Suanin edessä laskin katseeni ja vaikenin.
— Lao-Koo, sinä et tahdo vastata? sanoi hän. Olin yhä vaiti.
— Katso minuun, sanoi hän.