Vasta parin, kolmen uuden nimen kaiuttua huomasin, ettei La-Li enää ollut siinä. Hän oli jonakin tämän hirvittävästi nytkähtelevän lihamöhkäleen jäsenenä, kenties jossakin aivan lähelläni. Ja minä keinuin tässä möhkäleessä kuin painajaisunen helmassa.
— Kian-Sai? — — Kian-Sai. —
— Pa-Hea! — — Pa-Hea. —
— Neo-Kun! — — Neo-Kun. —
— Lao-Koo! — —
No? — Vasta tahdin keskeytyminen minut herätti. Pasuunan ääni leikkasi vielä korvakalvoani.
— Pois tieltä! sanoin ravistaen möhkälettä.
— Sinä et pääse, kuulin naapurini äänen.
— Enkö!
Tunsin, että möhkäle tutisi ympärilläni. Puoleen ja toiseen painoin sen kiinteätä lihaa; sain iskuja ja annoin iskuja, kunnes hillittyjen sadatusten paisuessa luiskahdin piirin keskelle.