— Ei.
Minä punnitsin hetken aikaa. Silmäni alkoi jo eroittaa miehen ääriviivat. Ymmärsin, että tilanne oli liian kireä voidakseen jäädä puolinaiseksi.
— Shi-Kai, sanoin, — minä kaivan tässä, kunnes joku toinen sanoo, että tämä on hänen paikkansa.
— Lunarian piina! röhisi ääni. — Etkö ymmärtänyt, että minä, Shi-Kai, en salli sinun kaivaa tästä? Kuolema ja "kirkas autuus"!
Minä peräydyin askeleen. Joka lihakseni jännittyi. Lähettyviltämme oli alkanut kuulua ääniä ja pasuunan törinä oli tauonnut.
— Shi-Kai! sanoin ääntäni hilliten. — Onko sinua täällä toteltu?
— Nurisematta! Sillä se, joka ei ole totellut, on oppinut sen tekemään. Lunarian sokeus!
— Shi-Kai, tästälähin sinua ei totella.
Kuulin kuhauksen näkymättömästä joukosta, kuulin mielettömän karjaisun Shi-Kain huulilta, ja samassa silmänräpäyksessä pöllähti hohtava sora ympärillämme ilmaan.
— Shi-Kai! — Shi-Kai! huuteli näkymätön joukko äänellä, joka ennusti pelätyn tyrannin voittoa. Ja jykevä nyrkki oli horjahduttanut minut soravallia vasten.