— Shi-Kai, sanoin teeskennellen tyyneyttä, — sinun louhoksesi on jossakin muualla. Eilen Tai-Lanen kone avasi parisenkymmentä.
— Minä osaan itse valita louhokseni! puhisi hän levottomasti soraa potkien. — Sinä ja naarakset menkööt sinne. Minua tämä murennos miellyttää.
Hänen uhkaava äänensä teki vaikutuksen. Huomasin naisten pyrkivän aukolle. Olin jo kuulevinani Shi-Kain pilkallisen naurun.
Silloin luontoni kuohahti.
— Naiset! sanoin, — takaisin työhönne! Ja sinä, Shi-Kai, luulin antaneeni sinulle opetuksen. No hyväpä niin, minä annan sinulle vielä toisen —
Hän ei ehtinyt nousta vastarintaan. Sain tukevan otteen hänen haaroistaan ja niskastaan ja lähetin hänet siihen suuntaan, missä louhoksen aukon piti olla.
Kuului kirahdus ja ulvonta, joka todisti hänen läpäisseen aukon. Se oli hänen onnensa: puoli miehenmittaa sivummalla hän olisi murskannut päänsä metallinkovaan pieleen.
Kuuntelin tuokion. Hän alkoi ähkiä. Ja vaivaloinen ärinä ilmaisi hänen tunteensa lähelläseisovia kohtaan.
Takaisin hän ei tullut. —
* * * * *