Sillä hetkellä tiesin vain, että piiri hajosi tieltäni, pakoon ehättävä olento osui käsieni ulottuville, ja vaikeroiva ääni sai säikähtyneen värähdyksen.
— La-Li! kuiskasin lämpimästi. — La-Li! —
— Lao-Koo! kuului jostakin vastaus.
Käteni herpaantui. Korvani tarkkasi kuolevaa kaikua. Hento ruumis tahtoi luisua käsistäni. Tunsin joukon kuumeisen hälinän, tajusin sen jännittyneen levottomuuden.
— Lao-Koo!
Pasuunahan se oli. Suuri, säälimätön Kaikkeus!
Nuolena olin kiitänyt valopatsaaseen, käheänä olin puhaissut nimeni ylös korkeuteen ja tuskin toinen huuto pasuunasta oli alkanut, kun jo rynnistin läpi tiheän piirin siihen suuntaan, mihin La-Lin olin jättänyt.
Minä en löytänyt häntä enää.
— La-Li! huhuilin.
— La-Li! huusin.