Vastaukseksi tuli pari kolme nikotusta.
— Konna! sanoin hellittäen jälleen. — Sinä olet lyönyt La-Lin sairaaksi! Missä hän on? Kautta suuren Kaikkeuden, taon pääsi sohjoksi, ellet sano, missä hän on! —
— Lao-Koo! Lao-Koo! — Minä en — en ole lyönyt — enempää kuin hän sieti. Hän tappeli kuin naaras vain voi tapella, eikä tyytynyt ennenkuin — ennenkuin —
— Ennenkuin? kiirehdin kohottaen nyrkkini hirvittävään iskuun.
— Ennenkuin — makasi.
Nyrkkini putosi. Shi-Kain huulilta pääsi outo korahdus. Tartuin häntä olkapäihin ja ravistin voimaini takaa. Tunsin hänen kaulavaltimonsa sykkivän.
Hän siis eli. Iskuni oli jollakin tavalla luiskahtanut.
— Shi-Kai! sanoin päästäen hänet irti. — Shi-Kai! Minä olen pakotettu halkaisemaan kallosi. Mutta sitä ennen: sano minulle, missä on La-Lin leposija?
Hän hengitti raskaasti.
— Sinä et valita, Shi-Kai. Sinussa on miestä. Sano minulle, mistä hänet voin löytää, niin lupaan halkaista pääluusi yhdellä ainoalla kivuttomalla iskulla.