En voinut vastata. Katselin hänen käsiään; ne liikkuivat hermostuneesti.
— Vai tarvitsetko, Lao-Koo, yksinäsi tällaisen alan! helähti kuin pakosta.
— En, La-Li.
Hän hämmentyi työssään. Ja käsien haparoimisessa oli jotakin kysyvää. Ja silloin en enää sitä pidättänyt.
— Louhos on liian suuri tonnimäärälleni, sanoin järeästi, — mutta ei edes tarpeeksi työkyvylleni. Minä tahdon päästä viiteen sadannekseen.
— Se olisi tyhmää. Tai-Lane voisi lisätä tuomiotasi. Tarvitsethan vain kolme.
— Ja sinä?
— Olen sinulle velkaa yhdeksän sadannesta, Lao-Koo. Minä tahdon maksaa sen.
— Miksi?
Olinko kuullut väärin! Vai olinko itse päästänyt nyyhkytyksen?