— Siksi, että minä en tahdo olla velkaa kenellekään, tuli kuin väkipakolla.
Siinä äänessä oli itkua.
Hän yritti tehdä työtä, mutta kädet olivat saamattomat; ei yksikään metallimurunen ottanut osuakseen mittaan.
— Lao-Koo, sanoi hän epävarmalla äänellä, — en tahdo sinua pahoittaa. Mutta Tai-Lane on tarjonnut minulle kevyempää työtä tuolla ylhäällä. Shi-Kai on luvannut poimia minunkin osani täällä alhaalla. Moni muu on samaa korvaani kuiskannut. Ja minä olen evännyt heidän ehdotuksensa. Velassa en ole tahtonut olla ja maksaa — sitä en ole myöskään halunnut.
Myönnän, että vastaus minua katkeroitti.
— La-Li, sanoin, — enempää ei tarvitse sanoa. En aio sinulta periä saatavaani enkä edes tahdo tunnustaa sitä. Korvausta ajattelematta olin sinua auttanut; tietoisena siitä olisin sen jättänyt tekemättä. No niin, minä en ole Tai-Lane, en myöskään Shi-Kai; ostamalla en jumalaista lihaasi koskaan tahdo omistaa. Noista yhdeksästä sadanneksesta esitän sinulle aikanaan korvausvaatimuksen ja samalla myöskin suoritustavan, joka enintään riistää sinulta muutaman hetken unen. Suostutko, La-Li?
Minä tiesin, että hänen sielussaan väreili epäröinti.
— Ja jollen suostuisi? tuli hiljaa.
— Silloin jätän louhoksen sinulle.
Minä tunsin, että epäröinti taisteli. La-Li nousi kuin pakosta ja seisoi edessäni louhoksen mustaan suuhun tuijottaen.