Minua se kaikkea muuta kuin miellytti. Mutta nyt muistin, että Feo-Fan viime päivinä oli ollut merkillisen miettivä.
— Minä olen Ka-Hara, jatkoi ääni. — Salli minun puhua kanssasi louhoksessasi.
Hänen nimensä ei minua rauhoittanut, mutta se toi mieleeni Tai-Millin kapinan.
— Minä en ymmärrä sinua, sanoin varovaisesti. — Miksi tahdot puhua minun kanssani?
Hän tarttui käsivarteeni, talutti minua muutaman askeleen ja kuiskasi huulet korvanlehdelläni:
— Ka-Hara on vanha ja tuntee tavat. Ei kukaan tiedä, että Ka-Hara on ollut luonasi. Ei edes naisesi tule kääntämään kylkeään.
Mikä mies oli tämä Ka-Hara? Kuusisataa kierrosta sivuuttanut vanhus, joka Feo-Fanin puheen mukaan oli ottanut osaa Tai-Millin kapinaan ja sen alusteluun jo ennen Tai-Millin syntyä. Nyt hän oli virunut tässä helvetissä alun viidettäkymmentä kierrosta ja oli yhä epäiltyjen kirjoissa, toisin sanoen, hänen nimensä mainittiin joka laskussa, huudettiinpa sitten kymmentä tai kymmentä sataa.
Ja totta tämä Ka-Hara oli puhunut. Vaikka olinkin valveilla, en liikettäkään aavistanut ennenkuin ääni korvani juuressa sanoi:
— Nukkuuhan naisesi, Lao-Koo?
Vastasin myöntävästi; silmäni oli tottunut sen lukemaan La-Lin jäsenten asennosta.