— No niin, sanoin, — mitä on Feo-Fan sinulle kertonut?
— Että sinulla on metallia kätkössä. Vavahdin. Feo-Fan oli siis kertonut siitä.
— Minun louhoksessani on paljon metallia kätkössä, Ka-Hara, tokaisin.
Luulin kuulleeni sisällisen naurahduksen.
— Lao-Koo, sanoi hän, — Ka-Hara ei herätä sinussa luottamusta. Entäpä herättääkö suuren Tai-Millin nimi sinussa kunnioitusta? Minulle riitti suositukseksi se, että olet lyönyt suuren Tai-Maran polttajain läsnäollessa maahan. Riittääkö sinulle se, että olen seisonut Tai-Millin vierellä neljäkolmatta kierrosta ja menettänyt molemmat poikani Gordonin kahakassa? Ja kautta suuren Kaikkeuden, ei ollut Tai-Millin vika eikä yhdenkään hänen miehensä se, että kapina paljastui ennen aikaansa ja johti hätäiltyyn rynnistykseen. Oliko, Lao-Koo? Onko joku kansasta sitä jälkeenpäin sanonut?
— Ei, Ka-Hara. Mutta mitäpä siitä enää? Mitä metallilla sen kanssa tekemistä?
Ka-Hara kosketti olkapäätäni.
— Metallilla? Tietäisinpä minä sen! Mutta muistan Tai-Millin sanoneen Tai-Taolle kolme nousua ennen loppua: olisipa meillä heidän voimansa, olisipa meillä ollut jokunen tonni valkoista metallia!
— Tai-Taolle? — Suuren Tai-Joonin isälle? äännähdin.
Ka-Hara päästi äänen, joka ei merkinnyt hyväksymistä.