— Jos Tai-Taon poika on suuri, ei hän ole käynyt isänsä jälkiä, tuli halveksivasti. — Tunnetko hänet?
— Tunsin. Hänet poltettiin Suuren Veden yllä suurena kiihoittajana. Hän oli minun ystäväni.
Ka-Hara puristi olkapäätäni sanatonna. Liikahdukseni tuntui hänet vihdoinkin herättäneen.
— Lao-Koo, sanoi hän huoahtaen, — minun piti sanoa, etten ole unohtanut suuren Tai-Millin sanoja. Ikäänkuin hän olisi käskenyt minua sitä tekemään, olen koonnut metallia, minkä voimani ovat sallineet; minulla on lähes puoli tonnia.
— Sinulla!
— Niin. Ja minä luulin sinun tietävän, mitä sillä tekisimme.
Tunsin innostukseni nousevan. Mutta varovaisuuteni pidätti minua rajoissa.
— Näytä minulle aarteesi, Ka-Hara, sanoin.
Hän kuunteli valitusten kuoroa.
— Se ei ole kaukana, sanoi hän. — Kolmas louhos tästä letkujen suuntaan. Kunhan tuo ulvonta paisuu tarpeeksi, voimme ryömiä sinne.