Ääretön Avaruus!! — Käteni hapuili tyhjää tuntematonta ja vain reiän ympärillä tapasi sileän, pystysuoran pinnan.
Pitkän tuokion hellittämättömän hikoilun jälkeen sain aukkoon ahdetuksi pääni ja toisen käteni. Korviani terästäen pudotin alas nyrkinkokoisen lohkareen. Se kolahti johonkin kovaan, joka ei voinut olla miehenmittaa syvemmällä. Innostuneena sinkosin toisen möhkäleen vaakasuoraan suuntaan. Sen pudotessa kuului kolahdus — sitten toinen —
Lunarian sokeus! pääsi huuliltani kirous. Ja vajaan puolen hetken perästä olin rouhinut aukon miehenmentäväksi pyöriöksi. Takaperin siihen vielä en uskaltanut, mutta jalat aukon reunamiin jännittäen kurottauduin riipuksiin ja hapuilin louhinpuikolla pohjaa.
Siinä se oli. Ja mikäli puikon kärjellä sen tunsin, oli se kova ja sileä kuin seinäkin.
Kuumeinen jännitys oli tasoittunut jonkinlaiseksi pitkälliseksi kiihtymystilaksi. Vetäydyin takaisin tunneliin ja mietiskelin. Kaikesta päättäen tämä tuntematon luola oli autio, joten saatoin turvallisena jättää aukon tukkeamatta. Sensijaan oli ilmanveto kaivokseen visusti ehkäistävä.
Luikersin ulos tunnelista. Vedon puhina oli verraten voimakas, mutta raskas kansi tuntui sen kestävän. Pää täynnä tuumia ja hartiat vedosta kipeinä riensin louhokseen. Päivän urheilu oli vähentävä varastoani kolmella sadanneksella.
Eivätkä käteni enää sinä päivänä ryhtyneet työhön. Äänettömänä seurasin La-Lin ahertelua ja vatvoin omia ajatuksiani. Ja kun olimme vieneet saaliimme metalliviemäriin, annoin La-Lin laittautua levolle.
Mutta tyttö makasi pää kyynärvarren varassa ja leikitteli metallimurusilla. Tuolloin tällöin hohde paljasti hänen kasvoillaan epäröivän ilmeen, ja hänen ruumiinsa kääntelehti lepoa saamatta.
— Mikset nuku, La-Li? sanoin hiljaa.
Hän liikahti. Hohteessa näin välähdyksen hänen herttaisista silmistään.