— Minä maksan ne, milloin vaadit, tuli heikosti.
— No hyvä, tänään työn päätyttyä vaadin yhden hetken. Palaa paikallesi, La-Li; en häiritse sinua enää.
Metalliviemäriltä palatessani yhtyi seuraani Feo-Fan. Hänen levottomasta käyttäytymisestään aavistin, että hänellä oli jotakin minulle sanottavaa.
— Oletko kätkenyt aarteesi? kuiskasi hän louhokseen tultuamme.
— En. Mutta miksi sinua aarteeni huolettaa? vastasin purevasti.
Hän oli hetkisen vaiti; siitä tuoksahti alakuloisuutta.
— Minä ajattelin, että olisit löytänyt sille varman piilopaikan, tuli nöyrästi. Ja sitten: — Voitko uhrata minulle neljänneksen lepohetkeäsi, Lao-Koo?
Tuokion viivähdin; sitten palasin La-Lin luokse. Hän oli istuutunut ja tasoitteli soraa pääni aluseksi.
— Saat nukkua, sanoin, — herätän sinut, jos unta tarvitsen.
Hän ei vastannut. Mutta minä tunsin, että hän istualtaan katseli jälkeeni. Vein Feo-Fanin louhoksen perälle ja paneuduin sorakasalle.