— Kuolema ja kirous! — Me teemme sen siis.
— Sitä on puolitoista tonnia, Lao-Koo.
Hänen huolestumiseensa oli syytä; se oli totta. Mittoihin mahtui viisi tai kuusi sadannesta, ja siten saisimme kumpikin kahta mittaa retuuttaen tehdä tuon vaivaloisen matkan kymmenien leposijojen ohi kuusi seitsemän kertaa.
— Luuletko, että Shi-Kai ensin koettaa vakoilla Ka-Haraa? kysyin.
— Varmastikin. Ainakaan pariin päivään hän ei ryhtyne muuhun.
Se oli otaksuma; mutta siihen täytyi toimenpiteitten nojautua. Kiiruhdin La-Lin luo. Hänen asennostaan huomasin, ettei hän ollut nukkunut.
— La-Li! kuiskasin.
— Tahdotko, että valvon? sanoi hän nousten.
— En. Tahdon vain sanoa, että lepäisit. Feo-Fan valvoo tämän kerran.
Tahtomattani olivat sanani tuoksahtaneet kyllästymältä. Tunsin hänen tahtovan vastata jotakin, mutta mieleni paloi takaisin pimeikköön.