— Feo-Fan, sanoin kiireisesti, — ensi levolla toimitamme metallin tänne. Mutta nyt tulee sinun aloitteeksi uhrata hetki unestasi. Näetkö tuon hohteen takana tuon mustan kaaren?
— Näen sen.
— No, seiso siis tässä ja katso herkeämättä aukkoon. Jos joku ilmestyy siitä hohteeseen, niin ryömit sorakasan yli tänne ja varoitat minua.
— Viheltämällä?
— Ei, vaan viskelemällä soraa sopen pohjukkaan. Feo-Fan oli tuokion vaiti.
— Minä teen sen, sanoi hän sitten alakuloisesti. Ja minä olin tuntevinani äänessä tyytymättömän sivusävyn.
Olin ahertanut otsani hiessä lähes puolitoista hetkeä, mutta niinpä olikin kaksinkertainen työntulos saavutettu. Keskelle "tunneliani" olin saanut kaivetuksi haudan, johon hyvinkin kolmekymmentä tonnia mahtui, ja siitä louhimani soran olin mättänyt suurimpien kimpaleiden varaan tunnelinpuoleisen aukon tukkeeksi.
Vain heikko ilmanhenkäys pihisi äskeisen huminan asemasta, kun tyytyväisenä nousin haudasta ja ryhdyin asettelemaan laattaa paikalleen.
— Suuri Kaikkeus! siunasin itsekseni, — olisipa Mason tuolla toisella puolella, ja minulla kymmenen Ka-Haran säästöt!
Ja mielikuvitukseni jatkaessa hurjaa lentoaan kiipesin kuin horroksissa sorakasan yli.