— Huomenna siis, virkahti Feo-Fan. — Minä menen.
Viivähdin tuokion; sitten pälkähti mieleeni jotakin: se oli kuin väkipakolla nouseva katumus.
— Feo-Fan, sanoin, — huomenna teemme sen. Kaivantoni on kyllin suuri tarkoitukseen. — Ja sitten purkausi kuin välttämättömänä sanottavana: — Ja huomenna myöskin uskon sinulle ja Ka-Haralle suuren salaisuuden.
— Lao-Koo, tuli kuin moittien.
— Niin, Feo-Fan, minä luotan sinuun. — Naisten ulvonta yltyi yhä, ja siihen sekoittui kohta jokunen karkea sadatus: Aukon ulkopuolella jymähti pehmeästi, ja sen jälkeen kuului epäselvää äänten sorinaa.
— Feo-Fan! olin huutamaisillani pimeään, mutta miehuuteni voitti oudosti tykkivän tunteellisuuden, ja minä lohduttelin itseäni takomalla tajuntaani, että menettelyni yhä vahvensi Feo-Fanin uskollisuutta. —
* * * * *
Laskupasuunaan herätessäni ilkeä aavistus sanoi minulle, että jotakin oli epäkunnossa. La-Lin sanattomuudella tuo pahantuntu ensin olemassaoloaan pönkitti, sitten valopatsaalle mentäessä väen kuumeisella kuiskeella.
Ihan varmasti kuulin monella taholla mainittavan nimeäni ja tungoksen taakse pysähtyessäni tajusin jostakin tulevan Shi-Kain syvän keuhkoäänen. Se kuulosti naurahtelevan. Ensi tappionsa jälkeen tämä ylimielinen jättiläinen oli kerhossa visusti ollut vaiti.
— Shi-Kai! törähti vihdoin hänenkin huutonsa.