— Shi-Kai, vastasi voimakas ääni, ja miehen ryhti tuossa valopatsaassa oli sama kuin ensi kerran hänet nähdessäni.
Vimmastuneena rynnistin tungokseen. Väki väistyi muristen ja iskien. Ja sitten äkkiä alkoi suhina ympärilläni paisua. Se laajeni, loittoni, kiisteli — ja katkesi lopulta henkeäpidättäväksi äänettömyydeksi.
— Lao-Koo! törähti pasuunasta.
Joku naurahti.
— Lao-Koo, huusin valoon pulpahtaen ja äänellä, joka ylitti Shi-Kain äskeisen kopean.
Kuulinko oikein? Eikö väkijoukosta päässyt sama huuto? — Lunarian sokeus! — Sehän tuli kuin pasuunan suusta sekin. Ja katkesi lyhyeen kuin keuhkonsa halkaisseen ääni.
— Kirous! parahti joku edessäni tungoksessa. — Lunarian piina!
Väen väistyessä näin uomaan häviävän jättiläisen haamun. Se ei ollut minulle tuntematon. Jokin erityinen halu minua nyt kannusti sen jälkeen, mutta ennen kuin pääsin louhossokkeloiden rajalle, tekivät jalkani kuin väkipakolla tenän.
Miksi viivyttelin? Mitä odotin? — Varmasti oli pasuuna huutanut jonkun nimen.
— Feo-Fan! törähti toistamiseen korkeudesta.