See-Seaa yhä rakastin. Kun asetin mielessäni rinnatusten hänet ja La-Lin, huomasin, että tunteeni heihin molempiin yhä vahveni. Mutta siinä oli ero, joka aina saattoi ajatukseni ymmälle: rakkauteni See-Seaan oli pyyteetöntä, La-Liin se paloi rajulla himon liekillä. Ja kuitenkin — mitä oli jälkimäisen viivakaunis viehkeys edellisen juovuttavan uhkeuden rinnalla!
Tai-Simonin palatsiin olikin henkeni viime aikoina palannut vain toistaakseen See-Sealle yhden ainoan kysymyksen:
— Missä on Tai-Mason? — Missä Tai-Ree-Kian?
— Oi Mea-Jeo, Tai-Suan ei tiedä, Tai-Simon ei tiedä, ei kukaan tiedä, vastasi hän.
— Eikö Tai-Mara tiedä? olin viimeksi kysynyt.
— Jos tietää, niin hän salaa tietonsa, oi Mea-Jeo.
— Epäilläänkö heitä?
— Tai-Mara on jäätiköillä pidättänyt joukon punaisia, oi Mea-Jeo. Osa heistä on poltettu, toinen osa ajetaan kaivoksiin.
— Milloin, See-Sea?
— Kenties jo huomenna. Tai-Simon sanoo, että kaivos on menettänyt väkeä.