— Tshing-Tun! jatkoi hän äkkiä, tarttuen minulle tutun koneen ulottuneen. — Tässähän on polttokone!
Nuorempi väänsi koneen muuatta nappulaa, käänsi toista ja murahti:
— Minä en ole nähnyt tällaista polttokonetta. Se on tavallinen kontakti, luulemma. Kuolema ja kirous!
Kone oli päästänyt ilkeän sähinän, ja muuan sen puikkopäisistä lonkeroista kiepahti kipinöiden lattialle. Luomakorvainen tempasi sen käteensä ja virkkoi hätäisesti:
— Kone kuin kone. Siinä on kuitenkin voima ja millilasku. Tällähän tästä — aseta sataan! Tuosta voimme sitten rauhassa —
Hän vilkaisi merkitsevästi minuun ja näytti jälleen hämmentyvän. Seurasi silmänräpäyksen epäröiminen; vanhemman käsi vavahteli, ja nuoremman hapuili puoleen ja toiseen.
— Lunarian sokeus! Sata milliä — puolitoista! sähähti luomakorvainen kiukkuisesti. — Säästämme sen pään todisteeksi.
Epätoivoisena tuijotin Tai-Joonin rauhallisiin kasvoihin, höpisin sisimmässäni kaikki muinaisten ja nykyisten jumalain nimet ja olin puistelevinani ystävääni ja huutelevinani hänen korvaansa, minkä keuhkoiltani kykenin.
— Viisikymmentä — kuusi, seitsemän —
— Joudu, Tshing-Tun!