— Hyvin, Tai-Tan-Li, katkaisin utelun. - Kian-Tsao saa valvoa jäljellä olevaa aarretta. Sinun paikkasi on nyt polttajain luona. Meillä on kuusi hetkeä laskuun, siitä kolme lentueen tuloon. Jollen sitä ennen anna määräystä, palaat tänne.
— Yhdeksän hetkeä! virkahti hän. — Purtujen mylvinä on helvetillinen. Kaksi polttajaa jo olen menettänyt. He eivät pelkää tankoa.
— Teitä on monta, Tai-Tan-Li. Mene! Sinun tottelemisestasi riippuu pelastuksemme.
Kiivas viittaukseni kuoletti vastauksen hänen huulilleen. Hän totteli.
— Ja nyt, Tai-Lane, kuiskasin hänen kadottuaan käytävään, — nyt on vaikein jäljellä.
Vapisten astuin kontaktikoneen ääreen. Vielä kerran viipyi katseeni sen virranpäästäjällä.
— Suuri Kaikkeus, enkö tällä säästä Tai-Lanen hengeltä tarpeetonta riutumista viheliäisessä kuoressaan! höpisin itsekseni.
Kontakti irtosi. Kipinä sen nenässä hyppelehti kuin saalista vaanien. Tai-Lanen ruumis, hiestä märkänä, kuroittui sen yli kyynärpäihin nojaten.
Kuolema ja kirous! — Ehtisinkö irtautua ennenkuin lihasjännitys höltyisi? —
— Mene, Tai-Lane! sihahti sisimmästäni. Ruumis vavahti, kyynärvarret nytkähtivät.