— Siispä matkaan, Kara-Hun!
Sitten hänen käskystään kajahti vaunun lähtiessä liikkeelle sen ympäriltä valtava huuto:
— Suuri Kaikkeus auttakoon Tai-Masonia! — Suuri Kaikkeus suojelkoon Tai-Keeta!
Sen haamu hohti jo etäisessä pimeydessä, kun hellitin La-Lin käden. Sorakimpale kipenöi metallisirulla ja sähähdys ilmaisi sen sytyttäneen johtolangan.
— Lao-Koo! helähti terävästi La-Lin ääni. — Mitä olet tehnyt? Kaivoksessa on minun veljiäni!
— Ja minun, vastasin painokkaasti. — Mutta louhoksen suulla on vain Tai-Lanen apuri ja kaksisataa polttajaa. Tule!
Hän kiskoutui otteestani ja ryntäsi takaisin aukolle. Onneksi hänen kätensä eivät ylettyneet sen suulle. Sanaakaan hukkaamatta sieppasin tuon rimpuilevan pikku olennon syliini ja kiiruhdin kauhistuneena pois, eteeni katsomatta, taakseni pälyämättä. — —
Suuri armias Kaikkeus! Se vyöryi kuin miljoonan kaivospanoksen voima miljoonien tonnien sortuessa. Yltympäri sen kaiku jyrisi lukemattomain pasuunain törinänä, ja ilmanpaine rutisti minut taakkoineni hirvittävään puristukseen, joka ajoi ilman keuhkoistani ja pusersi pääni viepoittavaksi massaksi.
Suuri Kaikkeus! Tunneli oli luhistunut kokoon ja minä taakkoineni olin saanut ikuisen haudan sen armottomassa sorassa.
— Oi La-Li! — La-Li! — —