KOLMASKOLMATTA LUKU

Yksiraiteinen ja kaksiraiteinen tunneli

Herätessäni tajusin hämärästi, että joku oli maininnut nimeäni. Pinnistin silmiäni, terästin kuuloani; mutta mustaa mustempi ympäristö ei häirinnyt hengityksenikään kuulemista.

Lunarian sokeus! Sanoihan tajuntani, että rutonpanemain kuolinhuudot yhä viiltelivät korvakalvoa.

— Lao-Koo! kuului kuiskaus jälleen, ja joku liikahti käsivarsillani.

— La-Li.

— Sinä elät!

— Missä olemme?

Ja jälleen hiljaisuus, jolla aikaa tajuntani riuhtoili taantumuksen kahleissa.

Ah! Siinä se oli: Kara-Hun, metalli, pimeyteen painuva hohtava pilkku —