Silloin se tapahtui. Kontaktissa naksahti, pohjaton pimeys nielaisi katseeni, ja kitkan parkuna väsähti kuolevaan kitinään.
Vasta viimeisen äänen sammuessa tunsin La-Lin epätoivoisen kouristuksen kaulallani. Sydämemme sykähtelivät säännöttömin tempauksin.
— La-Li! sanoin epämääräisen aavistuksen vallassa. — Tshung-King on jälleen katkaissut virran.
— Ja me elämme vielä?
— Elämme, La-Li. —
* * * * *
Tuokion kuluttua se pälkähti päähäni. Pimeys tuntui huokuvan sitä joka puolelta. Olihan jo kulunut runsaasti kolme hetkeä siitä, kun jätin Ree-Kianin Toisen Piirin etelärajalle; kenties hän nyt jo oli Tshung-Kingissä — ja kenties juuri hän oli tehnyt sen, mikä äsken oli sammuttanut valon ja seisauttanut vaunumme keskelle valtatietä.
Suuri armias Kaikkeus, kenties Austrian rajalla aloitettu verilöyly jatkui tällä hetkellä Tshung-Kingissä!
See-Sean haamu ilmestyi kauhun vääntämine kasvoineen silmieni eteen.
— La-Li! sanoin äkkiä tietäen, että oli uskallettava juuri se, mitä epäilin. — Tohditko jäädä tähän pimeyteen aineeni vartijaksi? Jos jokin vaara uhkaisi, niin sinä tiedät, miten on meneteltävä.