Silloin katseeni kohtasi Tai-Leonin katseen. Astuin hänen eteensä ja tartuin hänen laihaan käsivarteensa.
— Tai-Leon! sanoin. — Luuletko voimasi siihen riittävän? Jos luulet, olen huomenna antava hengellesi tilaisuuden siihen. Mutta nyt — valvojat, Tai-Morrisin ääni ei teitä enää häiritse; me käännymme, Tai-Maon!
Vain lyhyen tuokion hän epäröi; sitten käsi tavoitti maassa lepäävää tankoa.
— Tyhmyyksiä! naurahdin. — Se riistäisi vain Morrisilta aineen ja pakottaisi minut anastamaan sinun ruumiisi. Ja se olisi silmitöntä ajanhukkaa. Me käännymme, Tai-Maon!
Mutta ennenkuin hänen haparoiva kätensä oli ehtinyt tarttua kampeen, työnsin pelästyneenä hänet syrjään. Seuraavassa silmänräpäyksessä virta katkesi ja vaunu hiljensi vauhtia kymmenen miehenmitan päässä La-Lin vaunusta.
— Tshung-Kingiin! huudahdin päästäen virran koneeseen.
Se oli kuin lieskaa suurten Valvojain silmille. Näyttipä hetkisen siltä kuin olisi tuo pelästyksen ilmeily ulottunut heidän raajoihinsakin. Mutta vaunun nopeasti kiihtynyt vauhti karkoitti heidät sen aukoilta, ja heidän silmänsä pitkittivät sanatonta puhetta.
— Oi henki, tuli vihdoin Tai-Leonin huulilta, — Tshung-Kingiin emme enää pääse.
— Sama ovi, joka teidät tänne päästi, on päästävä teidät takaisin ylös, sanoin, — ja minun väkeni on odottava teitä käytävän yläpäässä.
Tai-Maon liikahti.