— Tai-Suan! keskeytti hänet intoutunut ääni putkiston juurelta. — Katso tuota pilveä! Se on haihtuvan Suuren Veden höyryä. Ah! Eikö se ole jumalainen, suurenmoinen!
Mutta Tai-Suanin piiloutuessa putkistoon oli jostakin lähtenyt huuto: "Tai-Jeo ei ole kuollut!" Ja silloin puhkesi äänten paljous uuteen uomaan eikä lakannut ennenkuin Tai-Suanin hiessä kylpevät kasvot ilmestyivät putkiston kupeelta.
— Oi kansa! huusi hän läähättäen. — Se on Suuren Veden höyryä! Ennen uutta nousua puolet sen massasta peittää meiltä näköpiirin. Meillä on kahdeksan hetken kiertonopeus, ja aurinko lähenee kuusikymmentä tuhatta peninkulmaa hetkessä!
— Tai-Suan! parahti ääni sisästäni. — Lunarian orjat! Piirien naiset ja lapset! Ah! Heillä ei ole edes nestettä, millä huuliansa kostuttaisivat! Pian, Tai-Suan! Sinä voit valmistaa täällä heille kivuttoman kuoleman. Joudu! He ehtivät tänne auringon edellä! Kaikki Piirit! — Armias Avaruus!
Sekunnissa tajusin, ettei minua enää kuunneltu.
— See-Sea! — Lapseni! näin purkautuvan Tai-Suanin huulilta. — Mea-Jeo on tullut!
Ja hälisevän joukon läpi kiiruhti syliini vanha Tai-Suan, jonka pelkästä viittauksesta hänen apulaisensa ääni toitotti kontaktikoneen suppiloon:
— Kaikki Piirit — Austria — Gordon — Ontario — Luna — —
Tunsin sydämeni pysähtyvän. Tai-Suanin takaa tuli levitetyin käsin, riemua säkenöivin silmin, See-Sea. Ja jättäen jälkeensä suuren Tai-Simonin hän heittäytyi syliini nyyhkyttäen:
— Mea-Jeo! Sinä tulit Tai-Jeona! Ah, ota minut!