— Jos koettaisi uudelleen? Niin on ennenkin tehty. Eikö kansalla ole aseita? Eikö kansakin voi kärventää?
Tai-Joon naurahti surullisesti.
— Mitä aseilla, kun katkaistaan virta, riistetään voima. Oi suuri henki, sinä et tiedä, mitä se merkitsee. Siirryhän muinaisuuteen. Ajattelehan, mikä mahti siinä maailmassa olisi ollut miehellä, joka luolansa yksinäisyydessä maailman monipuolista hyörinää tarkaten tiesi vain tarvitsevansa panna sormensa pienelle, mitättömälle nappulalle, painaa ja sanoa: seis! Ja sillä hetkellä, siinä silmänräpäyksessä olisi juna juuttunut raiteilleen, laiva pysähtynyt ulapalle, lentäjä syöksynyt maahan, tehtaitten touhu tauonnut; sähkölennätin, lankapuhelin, vesijohto ja valaistus, kaikki olisi lakannut toimimasta ja — mikä kaikkein arveluttavinta — ihminen olisi samalla hetkellä havainnut jääneensä ilman hitustakaan ravintoa. Mitä olisi ihminen tehnyt, mihin ryhtynyt?
— Hän olisi ottanut toverinsa, Koko kylän väen, koko maan —
— Minä tiedän — hän olisi lähtenyt sotaretkelle tuota yhtä miestä vastaan, kulkuneuvojen puutteessa taivaltanut jalkaisin ja isoten ja janoten nääntynyt kymmenen, sadan, kenties tuhannen peninkulman päähän päämäärästään. Maailma on hirveän suuri jalkamiehelle. Ja ne, jotka olisivat tulleet perille! Tuo yksi mies olisi kohottanut aseensa, tähdännyt ja laukaissut — surmannut sen, jonka ase oli voimaton — ja odottanut seuraavaa.
— Mutta joukolla; Tai-Joon, joukolla!
— Hänen aseensa surmaisi joukonkin. Ja muutaman päivän kuluessa peittyisi maanpinta ruumiilla, jollei joka nousu niitä huventaisi höyryksi. Mitä silloin hyötyi se, joka matkaan läksi? Eikö yhtä hyvin voinut tupertua siihen, missä oli!
Olihan Tai-Joon oikeassa. Vastaan en voinut inttää. Mutta vaikenemisenikaan ei näyttänyt häntä tyydyttävän. Näyttää siltä kuin hän olisi tahtonut kiskomalla kiskoa jonkun vastalauseen, pakottamalla pakottaa minut väittelyyn.
— Hänellä on valta, suuri Kaikkeus, hänen kädessään on valta! toisteli hän omia ajatuksiaan ärsyttäen. Ja vihdoin pääsi häneltä kuin viimeisenä ponnistuksena, äärimmäisenä voimattomuuden takeena: — Ja jospa hän olisikin yksin! Mutta hänellä on koko valkoisen puolueen lauma ja puolet tutkijoista.
— Valkoinen puolue, mikä se on?