— Hänen hovinsa, koko Tshung-King ja piirien käskynhaltijat. Puolue, joka ottamalla itselleen muinaisten eurooppalaisten hymähdyttäviä nimiä tahtoo osoittaa erikoisuuttaan. Tutkijat, ne ovat osaksi häntä vastaan. Mutta toivo päästä valkoiseen kaupunkiin on niellyt joukon ja nielee yhä useampia. Oi suuri henki, moni tänään Morris-Jeoa vihaava voi huomenna Tshung-Kingin palatseissa hänen kunniakseen uhrata tieteensä. Se on nautinnon houkutus, valkoisen metallin hohde, herkun ja naisen himo, se panee unohtamaan, että on olemassa kansa ja että tämä kansa kärsii. Ihminen on itseään lähinnä, on aina ollut ja tulee aina olemaan.
Tällaiset masentavat sanat eivät kuitenkaan vastanneet Tai-Joonin varsinaista mielipidettä, ja vielä samana yönä nähdessään, että olin alakuloinen, hän näytti minulle koneen panoraamassa erään syrjäisen luolan, jossa joukko kiihtyneitä miehiä tungeskeli kiihkeästi Morris-Jeoa sadattelevan puhujan ympärille.
— Pelkkää puhettako? huomautin äskeisen tunteen vallassa.
— Mitä? kivahti Tai-Joon. Katso puhujaa. Hän on tämän piirin johtaja, ja nuo viisi lähintä ovat apulaisjohtajia, tulevan kapinan alustajia. — Ja silloin hän äkkiä elostui, innostui pidätetyn ajatuksen purkautuessa ja lausui kiihkeämmin kuin tuo tulinen kapinan johtaja: — Tuleva kapina. Sitä valmistellaan, sitä lietsotaan, sitä kaivaten odotetaan. Mutta siltä puuttuu vielä pääjohtaja, herra ja mestari, joka lyö Morris-Jeon ja antaa kansalle vapauden. Se puuttuu vielä, mutta kautta äärettömän Avaruuden, se tulee — se tulee!
— Se olet sinä, Tai-Joon. Sinä yksin —
Luulinpa, että hän olisi lyönyt minut maahan sillä hetkellä. Ajattelematon huomautukseni saattoi hänet aivan suunniltaan, ja syrjässä seisova Rai-Sun jo riiputti käsivarsiaan. Mutta Tai-Joon näytti säikähtävän kuohahtamistaan ja änkytti kohta valmiina seuraamaan Rai-Sunin esimerkkiä:
— Oi suuri henki, en minä, en minä. Sen tulee olla herra, ja Tai-Jeo, oikea Tai-Jeo — ja sellaisen Suuri Kaikkeus luo vain kerran kierrostuhannessa.
Ja hän jätti minut pohtimaan tätä uutta arvoitusta. Sillä aika oli tullut, jolloin hänen tavallinen jokapäiväinen matkansa alkoi.
VIIDES LUKU
Missä on herruutta, siinä on orjuutta