»Missä väki on? Kutsu heitä! Kutsu heitä!» huusi isäntä, niin että äänensä murtui tullen aivan käheäksi. »Tänne pojat, tänne tytöt! Apuun, apuun!»
»Jumalan tähden! Ole toki hiljaa!» huudahti emäntä pelästyneenä. »Mikä sinun on? Kyllä minä kutsun heidät kaikki. Jos nyt yksi mänty enemmän tai vähemmän palaa, sehän on yhdentekevää. Syntihän on sanoa, mutta totta se on: palolla on myös hyvät puolensa. Köyhät ihmiset saavat halpaa puuta.»
Emäntä kiiruhti pois, ja Andrikson käveli pihalla kuin huumaantuneena. Hän heittäytyi penkille talon edustalle, nousi ylös, istuutui jälleen, nousi uudelleen ja meni huoneeseen. Tyhjää, kaikki hiljaista ja tyhjää — — —. Tuossa nurkassa seisoi hänen pienten poikainsa sänky. Kunpa he nyt makaisivat siinä! Pellavapäät nojaten toisiinsa, nuoremmalla käsi nyrkkiin puristettuna, peukalo sisäänpäin… Isäntä rupesi vapisemaan. Ei, oi ei, tuo ajatus oli liian julma… Hän hoiperteli taas ulos ja katseli metsään päin. Savupilvi oli yhä kasvamassa. Missä hänen lapsensa viipyivät! Vaikka mitä siitä… sehän oli jo liian myöhäistä…
Vihdoin oli väki koolla. Kaikki varustivat itsensä lapioilla ja kirveillä ja kiiruhtivat, Andriksonin yhä hoputtaessa, metsään. Emäntä jäi yksin kotiin.
»Jos tapaatte lapset, niin sanokaa, etteivät he hetkeäkään enää viipyisi metsässä, kuuletteko? Kuuletko Jahn? Lähetä heidät heti kotiin!» huusi hän yhä uudelleen väen jälkeen.
Tuli oli metsässä saavuttanut metsäjärven, oli kiertänyt molemmat järven reunat ja levisi nyt kaksi haaraisena virtana yhä laajemmalle. Neuvotonna seisoi Andrikson viiden ihmisen kanssa siinä. Mitä lapiot ja kirveet heidän käsissään hyödyttivät! Liekit kulkivat korkealla latvoissa puusta puuhun. Kipinäsade lensi alas, sytytellen vuorostaan kuivan sammaleen ja kaatuneet puut. Jos he kaataisivat pari puuta? Se olisi ollut naurettavaa. Mutta jotain oli tehtävä.
»Lähde Peter, juokse kartanoon, ja ilmoita että metsä palaa», käski Andrikson vihdoin. »Jumala tietää, saisivatko muuten siitä tänään tiedon. Me toiset etsikäämme — — — etsikäämme lapsia.»
»Lapsiako etsiä? Mutta he ovat varmaan jo kotona», vastasi eräs heistä.
»Me toiset etsimme», toisti Andrikson. »Jos he olisivat lähteneet kotiin, niin olisivat he tulleet meitä vastaan.»
Ei kukaan enää väittänyt vastaan, sillä todennäköisesti lasten olisi pitänyt tavata heidät, elleivät lapset olisi menneet jotain aivan outoa tietä kotiin.