»Lapset eivät olleet kotona», sanoi hän hiljaa, tultuaan Andriksonin luo ja tervehdittyään kreiviä.
»Eivätkö?» huudahti Andrikson. »Lapseni, lapseni!»
»Mikä on hätänä?» kysyi kreivi, ja joku selitti hänelle asian.
Kreivi tuli Andriksonin luo.
»Te kaipaatte lapsianne, rakas Andrikson?» kysyi kreivi.
»Niin, armollinen herra», vastasi isäntä, vaivoin hilliten itsensä. »He ovat tänä aamuna tulleet tänne marjoja poimimaan. Ja nyt eivät he vieläkään ole kotona. Metsäaukeamassa kasvoi kaikenlaisia marjoja.»
»Ettehän toki luule… Ei Andrikson, te ette saa heti ajatella kaikkein pahinta. Lapsille ei varmaankaan ole tapahtunut mitään.»
»Mutta silloinhan joku olisi nähnyt heidät.»
»Eihän se ole tarpeellista. He ovat voineet mennä syvemmälle metsään…
Miten vanhat ovat lapsenne?»
»Vanhin on juuri täyttänyt kymmenen.»