Talossa vastaanotti häävieraiden pitkän jonon kuusi soittoniekkaa, jotka soittivat myöskin vieraiden istuessa kahvin ja ruuan ääressä. Rengit kuljettivat oluthaarikoita ja laseja vieraille ja käskivät vierasta nauttimaan. Pian oli jäykkyys, joka aina vallitsee sellaisessa juhlatilaisuuksissa, missä osanottajat ovat toisilleen vieraita, hävinnyt ja iloinen tanssi alkoi.
Sulhanen vei morsiamen, joka hunnussaan muistutti sumussa olevaa ruusunnuppua, kansakoulunopettajan luo ja sanoi leikillisesti, että tanssituvassa saisi opettaja olla hänen sijaisensa. He tanssivat, sitten lähestyi morsianta kirjurin apulainen, sen jälkeen seurasivat rohkaistuneina muut nuoret miehet, niin että Eeva ehti tuskin hengähtää välillä. Lopulta astui hänen luokseen solakka nuorukainen, tummatukkainen, kihara pudonneena hikiselle otsalle. Hän oli Eevan sukulainen ja oli hän hiljattain lopettanut oppiaikansa ja päässyt suutariksi. Hän kumarsi äänettömänä ja arkana ojentaen Eevalle molemmat kätensä. Eeva nousi ja tanssi tuntien samalla, että mies piteli hänen käsiään lujemmin kuin toiset. Tanssittuaan yhden kierroksen, pysähtyi Eeva. »Olen väsynyt», sanoi hän.
»Sinä tanssit paljon», vastasi mies selitykseksi ja laski Eevan irti. »Levähdä. Onhan koko ilta vielä jälellä.» Hän kumarsi kömpelösti ja lähti pois.
Eeva istuutui ja katsoi hänen jälkeensä. Olipa tuo merkillinen poika, tuo tuossa… Hän ei ollut koskaan huolinut Eevalta maksua, ei uusista kengistä eikä paikkauksista.
Sentähden olikin sisar vaatinut, että hänet kutsuttaisiin häihin. Ja poika oli laitattanut itselleen häiksi uuden, huonosti istuvan puvun.
Jonkun ajan kuluttua tuli suutari takaisin tanssitupaan. Hän katseli ympärilleen, lähestyi Eevaa uudelleen ja istuutui tyhjälle paikalle hänen viereensä. Hänen henkensä haisi viinille, kun hän kumartuen Eevan puoleen sanoi:
»Olen juuri juonut sinun maljasi vanhuksesi kanssa.»
Nuori mies lausui tämän keveästi, tarkoittamatta mitään pahaa, mutta
Eevaan nämä sanat sattuivat kuin ruoskan isku. Hän ei vastannut mitään.
Istuttuaan hetken ääneti, kumartui suutari vielä syvemmälle alas, pani varovasti lämpimän kätensä Eevan kädelle, etsi hänen katsettaan ja kysyi pehmeällä, surullisella äänellä: »No, miten on nyt laitasi?»
Eeva liikahti, niin että miehen käsi putosi hänen kädeltään pois. Hän huomasi pojan äänessä jotain käsittämätöntä, ja hänellä oli jo kova ja tyly vastaus valmiina. Mutta hilliten äkkiä itsensä, jätti hän sen sanomatta, hymyili ja vastasi hilpeästi: