Tähän mennessä oli Lausk täyttänyt kahdeksankymmentäkuusi vuotta. Hänen ruumiinsa oli kokonaan kuivettunut ja hänen ihonsa oli vihertävään vivahtavan maan värinen. Mutta, »ei hän sittenkään kuole» sanoivat ihmiset. Eeva oli muuttunut lihavaksi, kalpeaksi matruunaksi ja oli sen näköinen, kuin hän ei voisi astua ainoankaan kukkasen ohi sitä tallaamatta.
Hänen mieluisin työnsä oli kitkeminen, poimiminen, ja taas kitkeminen ja poimiminen, repiminen ja kasaan kerääminen, se häntä miellytti..
Täten istui hän kerran nuorten punajuurien keskellä puutarhassa. Kokonainen vuori linnunruohoa, tähtikukkia ja kamomillaa oli hänen takanaan. Hän kiskoi juuri nuorta koiranputkea maasta ylös, mutta samalla nousi punajuuri mukana. Pannessaan tätä takaisin maahan, kaivoi hän vasemmalla kädellään maata ja haavoitti keskisormensa maassa olevaan lasinpalaan. Kaksi tummaa veripisaraa tippui kämmeneltä alas, ja nähdessään nämä pisarat, muisti Eeva erään toisen verisen käden ja kaksi herttaista sinistä silmää katsoivat häneen.
»Kiitän emäntää, minä kiitän…»
Hän vaipui muistoihin.
Kun hän taas alkoi kitkeä, oli hän unohtanut haavansa, eikä muistanut sitä koko päivänä. Mutta yöllä hän heräsi ja tunsi kipua haavoittuneessa sormessaan. Seuraavana päivänä oli kipu kovempi, sormi oli ajettunut ja tumman sininen. Eeva kietoi tuoreita rataman lehtiä sormen ympäri, mutta kipu ei hellittänyt vaan oli yöllä aivan sietämätön.
Seuraavana aamuna tahtoi Lausk, että Eeva lähtisi lääkärin luo tahi että lääkäri haettaisiin sinne. Mutta Eeva vakuutti, joko peläten maksun suuruutta tai ehkä asia olikin niin, että tuska antoi perään. Illan tullen ei hän kuitenkaan enää voinut kestää, vaan sanoi, että olisi tuotava lääkäri. Usean tunnin kuluttua saapui lääkäri. Tutkittuaan käden huolellisesti muuttui lääkäri vakavan näköiseksi ja sanoi, että asiat eivät olleet hyvin päin. Lihava, hyvin lannoitettu maa sisältää paljon mätäneviä aineita ja verelle vaarallisia siemeniä, jotka helposti voivat myrkyttää veren. Emäntä on saanut tällaisen myrkytyksen, ikävä kyllä. Käteen oli tullut verenmyrkytys ja käsi täytyisi ottaa kyynärpäätä myöden poikki. Emännän pitäisi heti tulla naapurilääkärin sairaalaan, sillä tällaista leikkausta ei hän voisi tehdä täällä, eikä kotonaankaan.
»Antakaa lääkettä, herra tohtori!» sanoi Eeva. »Kättäni en anna leikattavaksi.»
Lääkäri selitti vielä kerran, että leikkaus on välttämätön ja kiireellinen, ja pyysi ettei vaan Jumalan tähden viivyteltäisi matkalle lähtiessä.
Mutta Eeva pysyi itsepäisenä ensimmäisessä päätöksessään, että kättä ei saa leikata, ja lääkäri lähti sieltä, luvattuaan lähettää jotain lievitystä tuskille.