Hän pani kutimensa vitkastellen koriin pöydälle, leikitteli vielä puikoilla ajatuksiinsa vaipuneena, nousi sitten päättävästi ja rupesi pukeutumaan.
He olivat molemmat jo yli keski-iän, mutta siitä huolimatta vielä kutakuinkin voimissaan. Heillä oli tähän saakka ollut suuri tila vuokralla, mutta ryhtyivät nyt toimenpiteisiin muuttaakseen kaupunkilaisiksi. Emännän veli oli kuollut ilman lähempiä perillisiä ja oli jättänyt sisarelleen pienen mukavan talon kaupungissa perinnöksi. Aviopari oli päättänyt jättää maaelämän vaivat tämän talon tähden. Oli huhtikuun alkupuoli, eikä ollut enää pitkältä siihen päivään, jonka Rodsneekit olivat määränneet huutokauppapäiväksi, ja jolloin he myisivät pitkinä vuosina kokoomansa kiinteän ja irtaimen omaisuutensa. Sentähden täytyi kiiruhtaa, niinkauan kuin hevoset vielä olivat käytettävinä, tekemään välttämättömät matkat.
Sillävälin kun emäntä pukeutui, meni isäntä jälleen ulos, pannakseen vankkurit kuntoon matkaa varten.
Kun emäntä oli valmis, lähti hän myöskin huoneesta.
Isäntä valjasti juuri pientä, hyvin syötettyä tammaa vankkurien eteen.
Emäntä lähestyi häntä.
»Mutta ole nyt itse mukana siinä toimituksessa, että kaikki kävisi kunnolleen», sanoi hän.
»Kyllä, kyllä», vastasi mies. »Astu vain vankkureihin ja lähde.»
»Mutta ensin täytyy minun sanoa sille jäähyväiset.»
»Mitä?»
»Luulitko sinä sitten ilman jäähyväisiä…