Sitten tuli renki ja ilmoitti, että kuoppa oli valmis.
»Hyvä on.»
Renki poistui, isäntä meni vielä kerran kaapilleen, heitti pyssyn olalleen ja lähti sitten tuvasta.
»Mene Martin, ota vanhus ja vie se metsään.»
Renki irroitti tamman. Kun hän vei sitä tallin ohi, hirnuivat Rusko ja molemmat Mustat yhtaikaa äänekkäästi. Vanhus vastasi, tahtoen takaisin talliin.
»Pois, pois», sanoi isäntä tukahutetusti.
»Se ottaa jäähyväisiä», huomautti Martin ja talutti tammaa porttia kohti. Isäntä seurasi.
Hitain, rauhallisin askelin liikkui tamma eteenpäin. Se piti päätään alhaalla ja kosketti silloin tällöin turvallaan lumen liottamaa viimevuotista ruohoa, ottamatta siitä kuitenkaan ainoatakaan kortta.
Renki kääntyi taaksepäin.
»Miten se tekee tuon. Miten omituista… Aivan kuin se tietäisi, mitä tulee tapahtumaan.»