Paita kiinnitettiin keksin päähän ja nostettiin pystyyn. Kalastajat aikoivat hakata jäähän syvennyksen, asettaa aisan toisen pään siihen ja kiinnittää sen sitten reen etuosan jalakseen, ettei tarvitsisi lippua pidellä. Mutta Grünthal, joka tahtoi antaa näille epätoivoisille ihmisille jotain työtä, vastusti tätä ja määräsi, että tankoa pidettäisiin pystyssä vuoron perään, aina kaksi henkeä kerrallaan.
Kun Birkenbaumin vuoro tuli, tahtoi hän olla yksin määräaikansa tankoa pitämässä, mutta Karlen ei siihen suostunut, vaan tarttui tankoon ja auttoi omalta osaltaan tuulen pieksämän hätämerkin pystyssä pitämistä.
»Minun on jano», valitti poika.
»Luuletko sitten ettei minun ole? Niele jäätä, ime sitä.»
»Niele ja ime! Mitä minä nielaisen, mitä imen, kun suuni nyt jo on kuin paistettu? Miten kauan voimme tällaista kestää?»
»Jumala sen tietää, sitä ei vielä kukaan meistä ole kokenut.»
»Oi kunpa olisi edes yksi pisara, jotta voisi kunnolla juoda.»
»Älä höpise», sanoi Birkenbaum.
»Niin, sinä olet suuri. Mutta jos olisit sellainen kuin minä, niin et puhuisi tuolla tavalla.»
Mies muisti edellisen yön ja muuttui jälleen ystävällisemmäksi.