Kun jälleen tuli Birkenbaumin ja Karlenin vuoro seistä tankoa pitelemässä, kysyi poika, oltuaan pitemmän aikaa vaiti.
»Birkenbaum, sinä olet kai kokenut jo paljon?»
»Senkötähden niin luulet, kun olen juonut verta? Sen sinäkin olisit voinut jo kokea. Minä olin silloin sinun ikäisesi. Me teurastimme vasikan — — — olin silloin huima poika — — —.»
»Vai niin. Ja miten vanha olit kuin aloit — — —?»
»Juomaan? Viinaa juomaan?»
»Ei — — — En tarkoita mitään — — — Sanohan mikä sinua eninten surettaisi, ellemme enää pääsisi maihin?»
»Mikäkö? Koko elämä surettaisi.»
»Jokainenhan sitä surisi. Mutta tarkoitan jotain erikoista. Äiti, veli, morsian tai joku muu.»
»Ei minulla ole ketään. Ajattelen vain, että olisin voinut elää samalla tavalla kuin tähänkin asti vielä monta vuotta ja sitten säälin elämääni tai itseäni — — — en oikein tiedä.»
»Niin, itseäni — — — sillä tavalla minäkin tunnen. Mutta minä suren erittäinkin yhtä asiaa. Olen tähän saakka aina tuuminut, mitenkä erään asian laita oikeastaan on — — — ja olen yhä enemmän toivonut saavani kokea miltä tuntuu kun kaksi ihmistä noin — — — oi Birkenbaum, kunpa olisin sinun sijassasi.»