Grünthal teki Birkenbaumille epäävän kädenliikkeen, ja joukko hajaantui.
Birkenbaum, jonka vierellä Karlen aina oli pysytellyt, jäi yksin.
Hän astui vaiteliaan Gurlumin luo ja jutteli pari sanaa, mutta kalastaja vain katseli häntä eikä vastannut mitään. Hän kääntyi Skrastinschin puoleen, tämä katsoi häneen kuoppaisilla silmillään surullisena sanoen: »No, Birkenbaum — — —», pudisti päätään ja kääntyi pois. Hän meni Daudojen seuraan. Nämä juttelivat äidistä, hänen yksinäisyydestään ja heidän mahdollisesta pelastuksestaan. Hän seisoi hetken heidän luonaan, mutta nämä juttelivat edelleen välittämättä miehestä mitään. Hän kulki edelleen. Gulbis ja Ssihlis tarkkasivat miten Salga ruokki hevostaan oljilla. Tätä ryhmää Birkenbaum ei tahtonut lähestyä. Hän vihasi Salgaa ja hänen apinankatsettaan. Hän kääntyi Grünthalin puoleen, joka tällä hetkellä seisoi yksin tangon luona, mutta jatkoi pysähtymättä matkaansa hänen ohitseen. Tässä kalastajassa oli jotain, joka Birkenbaumilta puuttui, joka häntä kuin näkymättömällä kädellä painoi alas ja kiihoitti salaiseen vastarintaan. Hän asteli takaisin reen luo, jonka päälle Karlen oli jäänyt kyyristyneenä istumaan, tuijottaen ammottavilla silmillään kauas. Birkenbaum kulki kerran hitaasti hänen ohitseen, toisenkin kerran — — — poika istui siinä tuijottavin katsein ja huulet raolla, eikä huomannut miestä. Lopulta istuutui Birkenbaum hänen viereensä reelle.
Mutta poika ei huomannut tätäkään. Kun hän tällä tavalla oli istunut kauan aikaa, nousi Birkenbaum uudelleen. Nyt oli taas tullut hänen vuoronsa pidellä tankoa.
Masentuneena seisoi hän aikansa siinä, ei kukaan tullut hänen luokseen, eikä kukaan häntä huomannut. Kun hän oli luovuttanut tangon Skrastinschille ja Gulbikselle, kulki hän aivan jäälautan reunalle asti. Jos tämä kappale, jolla hän nyt seisoi, murtuisi, mitäpä suurta siinä olisi? Kuollahan hänen täytyi kaikessa tapauksessa tällainen kuolema, — — ennemmin tai myöhemmin hänen täytyisi syöksyä mereen, kun jää murtuisi. Miten paljon pienemmäksi olikaan tämä suuri jäälautta tullut! Ja millä väsymättömällä innolla irtaantuneet palat hankautuivat toisiinsa ja lauttaan, jolla kalastajat olivat. Ja tuolla kauempana miten ahneesti aallot koettivat huuhtoa näiden vihertävien lautasen muotoisten palojen ja möhkäleiden yli, heittääkseen vaahtoavat huippunsa kalastajien jalkoihin — — —.
Birkenbaum käveli vaarallisesta halkeamasta välittämättä jäälautan ympäri ja palasi sitten jälleen reen luo. Poika ei ollut vieläkään liikkunut paikaltaan. Hänen leveät huulensa olivat sinertävät, hänen kapea otsansa, jolta lakki oli siirtynyt niskaan, kuulsi kelmeän kalpeana.
Birkenbaum istuutui jälleen hänen viereensä.
»Karlen!»
Poika ei ollut kuulevinaan.
»Ei löydy mitään juotavaa», jatkoi mies. »Vain jäätä on. Mutta jos tahdot, niin pitelen jääpalaa niin kauan kädessäni, että se sulaa ja vesi on tullut lämpimäksi. Mutta ellet jaksa enää — — — kuulehan — — — ellet kestä enään — — — niin minä — — — leikkaan haavan käteeni.»