Karlen lysähti kokoon, vavahteli mutta heitti sitten pyytävän silmäyksen Birkenbaumin käteen.
Sekuntia myöhemmin piteli mies vasenta kättään poikasen suulla.
Poika tarttui Birkenbaumin käteen, koetti työntää sitä luotaan, rauhoittui ja imi — — —
Sitten kiskoi mies liinan kaulastaan ja sitoi sillä kätensä peukalon alapuolelta.
Kun Grünthal illalla oli jakanut kalat, nousi pieni pilvi taivaalle, ja pieniä lumihiutaleita putoili alas. Mutta sitten tyyntyi tuuli ja ilma selkeni. Ystävällisinä loistivat tähdet taivaalla, kalpeana loisti linnunrata. Mutta ei ainoakaan onnettomista ihmisistä nostanut katsettaan korkeuteen. Tylsän välinpitämättöminä he viettivät yönsä.
Uuden aamun valjetessa, syttyi heihin uusi toivo, sillä ilma pysyi kirkkaana ja tyynenä. Ehkäpä nyt joku ohikulkeva laiva paremmin huomaisi heidän hätälippunsa.
Mutta päivä kului, eikä heidän toivonsa täyttynyt.
Illalla ilmoitti Grünthal, että kalavarasta riittää ainoastaan kahdeksi päiväksi. Eiköhän tänä iltana olisi parasta antaa ainoastaan yksi kala kullekin, että ne riittäisivät pitemmäksi aikaa.
Jääköön tänä iltana vielä ennalleen, päätti enemmistö, ja Grünthal jakoi vanhan osuuden.
Kun rusko alkoi häipyä lännessä, kohotti vanha Dauda juhlallisena äänensä ja kysyi, eivätkö kalastajat tahtoisi yhtyä hänen kanssaan rukoukseen? Äänettöminä katselivat miehet toisiinsa ja asettuivat sitten vanhuksen ympäri, joka tottumattomalla tavalla rukoili sydämellisesti ja pitkään ja lopuksi lankesi polvilleen. Toiset seurasivat esimerkkiä, ja sitten kuului kaikkien suusta: »Isä meidän, joka olet taivaissa — — —.»