Birkenbaum oli vaiti.
Viidennen päivän aamuna luuli Grünthal näkevänsä taivaanrannalla savua. Suurimmalla tarkkuudella katselivat kaikki osoitettua paikkaa. Siellä näkyi pitkulainen pilvi, joka yhä selveni, ja lopulta ei ollut epäilystäkään siitä, etteikö se ollut ohikulkevan laivan savua.
»Nostakaa lippu korkeammalle! Antakaa liehua!» huusivat kalastajat sekaisin ja kaikki tunkeutuivat tangon ympärille.
Savupilvi kasvoi. Kalastajien kasvot vilkastuivat jälleen ja silmät säteilivät. Jopa hiljainen Gurlumkin puhkesi pariin ilonhuudahdukseen.
Dauda vanhus itki.
Pitkän aikaa pysyi pilvi yhtä suurena. Liikkumatta tuijottivat kalastajat siihen, melkeinpä silmiä räpäyttämättä.
Mutta sitten muuttuivat katseet yhä jäykemmiksi, yhä kauhistuneemmiksi. Pilvi alkoi hävitä. Laiva ei lähestynytkään heitä, se ei huomannut heitä tai ei tahtonut huomata! Se kulki ohi.
Kalastajien kasvoille levisi yön varjo. Tangon pitäjät hellittivät otteensa, se kaatui ja Salga polki jaloillaan punaista paitaa ja puri turkkinsa hihaa. Skrastinsch raukka oli kaatunut reelle, mumisi jotain käsittämätöntä ja nauroi. Karlen piti Birkenbaumia lujasti kiinni, ja Grünthal seisoi katsellen yhä vielä siihen paikkaan, johon savupilvi oli hävinnyt.
Äkkiä kiljahti Janis.
»Vene, vene», huusi hän.