Kaikki kääntyivät mieheen päin, joka iloissaan huitoi käsillään. Kenenkään huomaamatta oli vastaiselta puolen tullut vene niin lähelle, että voi nähdä, miten monta ihmistä siinä istui. Heitä oli kaikkiaan seitsemän. Kaksi souti, yksi piti perää ja neljä miestä istui toimetonna.
Vanha Dauda risti kätensä ja nosti ne taivasta kohti.
»Birkenbaum, Birkenbaum», nyyhkytti poika.
Kun vene oli tullut niin lähelle, että voi eroittaa kasvot, näkivät miehet, että veneessä oli kolme vierasta sekä Stuhre, Skapann ja molemmat Zubukit, kaikki neljä olivat enemmän kuolleita kuin elävien ihmisten näköisiä.
Kalastajat riensivät venettä vastaan. Suurella vaivalla onnistui toisen soutajista nousta jäälautalle.
Hän tervehti ja sanoi jotain, mutta ei kukaan häntä ymmärtänyt, sillä hän ei puhunut lätinkieltä. Lopulta sai Grünthal kuitenkin merkkikielellä selville, että vene ei voinut ottaa enempää kuin seitsemän henkeä lisää.
Ainoastaan seitsemän! Ja heitä oli kymmenen! Kuka pelastuisi, kuka jäisi? Hetkisen seisoivat kaikki ymmällä, sitten alkoi Salga lähestyä venettä.
»Täytyy astua veneeseen», sanoi hän, »joka sitten jää jälelle, hän jääköön.»
Mutta Grünthal tarttui hänen käteensä ja kiskasi hänet takaisin.
»Jää. Se olisi — — —! Meidän täytyy taas vetää arpaa. Kaikki kai olemme yksimielisiä siitä.»