»Koettakaamme ensin jos kaikki mahtuisimme veneeseen», sanoi Skrastinsch, »jos sitten huomaamme ettei se kanna niin monta, niin on silloin vielä aikaa arpoa.»
Mutta vieras ei suostunut siihen. Hän näytti että silloin tapahtuisi ryntäys ja vene voisi siinä kaatua.
»No, vetäkäämme sitten arpaa», puhui Grünthal. »Asettukaa ijän mukaan seisomaan. Dauda, Salga, Gurlum, Skrastinsch, Ssihlis — niin kai on oikein? — — — Vai mitä?» — — — Kuka sitten seuraa? Janis — — — Hyvä. Ja sitten? Gulbis ja Birkenbaum? Niin. — — — Karlen ja minä jäämme viimeisiksi.»
Hän repäisi taas pari lehteä muistikirjastaan, taittoi niistä kymmenen samanlaista lappua, merkitsi kolme niistä ristillä ja kiersi arvat kokoon.
»Joka vetää ristin, hän jää.»
Hän asetti arvat lakkiinsa ja lähestyi vanhaa Daudaa. Vanhus avasi lappunsa: se oli tyhjä. Vapisevin käsin tarttui Salga lakkiin. Otti ensin yhden arvan, sitten toisen ja avasi lopulta kolmannen. Se oli tyhjä. Gurlumilla oli sama onni. Skrastinsch risti itsensä varmuuden vuoksi ja veti sitten arpansa. Tyhjä — — — Ssihliksen käsi vapisi niin, että hän töin tuskin saattoi avata arpansa. Pelastettu hänkin. — — — Varmalla kädellä tarttui Janis lakkiin ja veti ensimmäisen ristin. Gulbiksella oli hyvä onni. Lakkiin jäi nyt enään yksi puhdas arpa kahden ristin seuraan. Huulet yhteen puristettuina ojensi Grünthal Birkenbaumille lakkia. Henkeään pidätellen katsoi mies silmänräpäyksen ajan siihen, tarttui sitten äkkiä arpaan ja avasi sen. Hän oli vetänyt viimeisen puhtaan arvan.
Grünthal käänsi lakkinsa ja pudotti jälelle jääneet arvat jäälle.
»Meidän ei tarvitse arpoa, Karlen», sanoi hän. »No, nyt menkää.»
Vikkelinä nousivat Salga ja Gurlum veneeseen. Heitä seurasivat Gulbis ja Ssihlis. Skrastinsch tuli Grünthalin luo ja puristi hänen kättään.
»Vie terveisiä vaimolleni», sanoi Grünthal.