»Pitäisikö minun kosia itselleni miestä nyt jo, vaikka ei vielä ruoho kasva vainajan hautakummulla?»
Mutta kovin, kovin suuri on Raudupin talous, vaikeaa, kerrassaan vaikeaa on Raudupin emännän sitä isännättä hoitaa. Palvelusväki tulee päivä päivältä rohkeammaksi ja tottelemattomammaksi; emännän täytyy kutsua holhoojat uudestaan luokseen ja pyytää heiltä neuvoa.
»Johan minä viimein sanoin, ota itsellesi mies», sanoi toinen.
»Ja minä sanoin, ettei näin suuri talous tule isännättä toimeen», huomautti toinen.
Emäntä punastui taas kovasti.
»No, jos te minua siihen neuvotte — — — voinhan mennä naimisiin — — —.
Mutta kukapa suostuisi ottamaan tällaista vanhaa leskeä?»
Holhoojat nauroivat.
»No, kuulkaapas tuota — vanhaa leskeä! Me itse, holhoojasi, ottaisimme sinut, jos vaan voisimme.»
Mutta holhoojat eivät voi. He ovat jo kauan sitten huomanneet, että ei ole ihmisen hyvä yksinänsä olla ja ovat hakeneet sekä löytäneet toverinsa. Mutta he esittävät Raudupin emännälle toisia miehiä, joista hän voi valita: Mahrz Mizpap, Spriz Schlakan, Peeter Tschutschakok, Andsch Schwaukst, Krustia Kwehpin ja Brenz Besben — kumpikin kolme, yhteensä kokonaista puoli tusinaa, sillä niistä, jotka Raudupin emännän kanssa tahtovat jakaa ilot ja surut ja ihanan elämän Raudupin talossa, niistä ei ole puutetta.
Mutta emännälle ei kelpaa kukaan tästä puolesta tusinasta. Kaksi ensimmäistä juovat itsensä liian usein humalaan, kaksi seuraavaa pitävät kortin peluusta ja ovat inhottavia, Kwehpin on rikas tyhmyri ja Brenz Besbeniä ei pikku Matihs voi sietää.