»Sillä en tarvitse yksinomaan miestä itselleni, vaan myöskin lapselleni isän.»
»Aivan oikein», vakuuttivat holhoojat. »Mutta mistä keksiä sellainen, joka miellyttää sinua, eikä ole lapsellesi vastenmielinen?»
Sitten saapuu Kahrl taloon. Hän tulee melkein joka toinen sunnuntai, mutta ei ole vielä kummisetänsä kuoleman jälkeen käynyt emännän huoneessa. Hän leikkii pikku Matihsen kanssa väentuvassa, ulkona pihalla, jos jossain, mutta emännän huoneeseen hän ei mene. Mutta tänään, kun hän kuuli, että emännällä on vieraita, ei hän jäänyt isoon tupaan, vaan meni sisähuoneisiin.
Riemuiten ontuu pikku Matihs häntä vastaan, riiputtaa itseään hänen kaulassaan ja painaa poskensa Kahrlin poskea vastaan. Kahrl rauhoittaa lasta, tervehtää emäntää ja emännän holhoojia. Sitten hän istuutuu, ottaa lapsen polvelleen, keskustelee holhoojien kanssa ja rakentaa pienokaiselle korttitaloja.
Hetken kuluttua nousevat holhoojat, mennäkseen Raudup-alueen peltoja tarkastamaan. Pikku Matihs tahtoo päästä mukaan, hän tahtoo nimittäin, että Kahrl kantaa häntä. Äiti toruu lasta sellaisesta pyynnöstä, mutta Kahrl nousee ja lähtee lapsi käsivarrellaan holhoojien kanssa.
Raudup-alueen pellot ovat hyvässä kunnossa, vaikkei siementä olekaan kylvetty oikeihin peltoihin, Raudupin emäntä saa toivoa hyvää satoa.
Pellot ovat laajat, Karhiin voimakas käsivarsi väsyy kantaessaan pikku
Matihsia niitä pitkin — — —.
Vihdoin he palaavat takaisin taloon, josta hyvän ruuan haju tulee heitä vastaan. Kun pikku Matihs on kylläinen, tulee hän uniseksi ja menee vuoteeseen, Kahrl odottaa, kunnes lapsi on nukahtanut ja sanoo sitten jäähyväiset. Holhoojat jäävät vielä. He puhuvat Kahrlista ja innostuvat häntä ylistämään. Raudupin emäntä kuuntelee.
Lopulta huudahtaa toinen heistä:
»Tiedätkös mitä, emäntä? Naipa tuo Kahrl: hänestä saat pulskan miehen!… Mitäpä siitä, jos hän nyt on Gailitilla vain renkinä eikä isäntänä ja vaikka hän on sinua nuorempi! Sellaisille seikoille en pane mitään arvoa.»