»Mihin lähdet?» kysyi pikku Matihs, joka istuu lattialla uuninnurkassa. ja ompelee tilkuista tehdylle nukelleen hametta.
Äiti katselee peiliin, näkee suurta vaivaa saadakseen hiuksensa kauniisti jakautumaan, eikä vastaa lapselle mitään.
»Mihinkä sinä lähdet, äitiseni?» toistaa lapsi hetken kuluttua, laskien kalpeat, laihat kätensä syliinsä.
Emännällä ei taaskaan ole aikaa vastata. Hän katselee itseään peiliin ja koettaa, mikä silkkiliinoista parhaiten sopii päähän keltainen vaiko valkoinen? Ruskea vaaleanpunaisilla vaiko harmaa punaisilla kukilla?
»Äiti kultani, sanohan toki, minne aijot lähteä?» pyytää poika, antaa neulomuksensa jäädä uuninnurkkaan ja ryömii huoneen keskustaa kohti.
»Älä tule jalkoihini», huutaa äiti, sitoen harmaan, punaisilla kukilla koristetun liinan päähänsä. »Jää vain sinne uunin luo. — — — Minnekö lähden? Vieraisille minä lähden ja jos olet kiltti kotona, niin tuon sinulle jotain mukanani palkaksi.»
»Miten liinasi kahisee, äiti! Anna minun koettaa, kuinka se on pehmeä.»
»Myöhemmin, sormesi eivät nyt ole puhtaat», vastaa äiti ja jatkaa itsensä koristamista.
Pikku Matihs istuutuu jälleen uunin luo ja jatkaa neulomistaan. Neulominen ei kylläkään ole mikään poikain tehtävä, mutta mitäpä tuollaiselle rammalle muutakaan antaisi ajan kuluksi? Veistä hänelle ei voi antaa, hän voisi kaatua ja vahingoittaa itseään, hänhän on niin heikko jaloistaan.
»Nyt olet kaunis», sanoo lapsi, katsoen emäntään, joka lopultakin on valmiiksi pukeutunut.