»Mitäpä minä sinulta tahtoisin… Ehkä olet jo huomannut mitä sinusta tahdon… Minua säälittää, että sinua kiusataan täällä uunin puhdistajana. Tahtoisin mielelläni tehdä sinusta isännän.»
»Tuo on hyvin hyvä tarkoitus Raudup-äidillä», vastaa Kahrl ja luo
silmänsä alas katsellen nokisia käsiään. »Mutta en oikein tiedä.
Minulla taitaisi olla vaikeampi olo isäntänä kuin uunin puhdistajana.
Savupiippua puhdistamaan kykenen, mutta isännöimään en.»
»No, jos minä olen tehnyt sinusta isännän, pidän minä siitäkin huolen, että sinä ymmärrät isännöidä. Uskon, että tulet olemaan tyytyväinen siihen, että minä itse sinua opetan.»
Että heidän keskustelunsa saisi tällaisen luonteen, tiesi Kahrl jo edeltäkäsin, mutta kun hänen nyt tuli antaa päättävä vastaus, kainosteli hän kuitenkin ja epäröi.
»No, mitä tästä tuumit?» kysyy häneltä naimahaluinen leski ja hymyilee suloisesti.
Koska hän nyt välttämättä tahtoo sitovan vastauksen, niin tahdon sen hänelle antaa, ajattelee Kahrl ja sanoo: »Ellen ole väärin ymmärtänyt, tahtoo Raudup-äiti, että minä — — — että me menisimme naimisiin… Raudup-äiti, siitä ei tule mitään.»
Raudupin emäntä luulee kuulleensa väärin.
»Kuinka? — — Siitä ei tule mitään?» toisti hän. »Miksikä ei?»
»No, emmehän me sovi yhteen. Sinä, rikas emäntä, minä köyhä renki — — — ajattele, mitä maailma naimisestamme tulisi sanomaan.»
Raudupin emäntää nauratti.